KAIKKI NE HETKET KUN OLET YKSIN, otteita kirjasta

------

OTE 1 ELINA

Kaikki ne hetket kun olet yksin.

Olin valinnut vetävimmät vaatteet ja alusasut, sivellyt kasvoihini kaikki mahdolliset tuhkimotipat, korostusaineet ja meikit mitä meikkipussista löytyi. Oloni oli silti epävarma, kuin menisi viimeiselle tuomiolle. Saavuin reilusti etuajassa. Olin lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin siltä varalta että bussi olisi myöhässä. Bussi saapui Sörnäisiin minuutilleen aikataulussa.Yritin tappaa aikaa Fidassa. Kiertelin vaaterivistöjä, mutta olin liian hermostunut pystyäkseni keskittymään kirpputoriostoksiin.

Kello lähestyi kuutta. Keräsin rohkeutta ja kävelin Iltakouluun. Baarin ovessa oli liukas metallikahva, sisältä lehahti tunkkaista ilmaa. Paikka oli täynnä. Tilasin tiskiltä mojiton ja siihen tupla-annoksen rommia. Baarimikon katse liimautui selkääni kun suuntasin takaosan loosiin, jossa oli pari vapaata paikkaa. Pöydässä istui kaksi keski-ikäistä naista. Tarkistin että kattolampun valokiila osui omalle paikalleni suoraan edestä. Epäedullisessa valaistuksessa näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Lisäsin huulipunaa. Naiset lipittivät vieressä olutta ja puhuivat kollegoista ja kokouksista, olivat ilmeisesti työtovereita.  

Into the wild oli myöhässä. Aloin toivoa, ettei hän tulisi lainkaan, pääsisin pälkähästä, sellaistakin sattuu. Jotkut tyypit jättävät treffit kylmästi väliin ilmoittamatta mitään, netissä saa varautua kaikkeen. Ikkunasta näkyi Piritorille. Vastapäisen talon takaa pilkotti kapea kaistale taivasta. Pöydällä virui iltapäivälehtiä. Selailin julkkisjuoruja ja päivän urheilu-uutisia. Teksti oli täyttä hepreaa.

Yhtäkkiä tummanvaalea nuori mies seisoi edessäni.

Olin odottanut korkeintaan mukiinmenevää vähän pyöristynyttä perheenisää, mutta mies oli paljon paremman näköinen kuin olin kuvitellut, yksi niistä suloisista nuorista isistä, jotka työntelevät nahkatakissa, farkuissa ja Converse-tennareissa lastenrattaita tavaratalojen leluosastoilla. En hahmottanut oliko suuni hymyssä vai tiukan totinen, menin täysin lukkoon. Epäröimme pitäisikö kätellä, tuttavallisemmin halata tai vaihtaa poskisuukot. Emme tehneet mitään. Naiset vilkuilivat meitä pöydän päästä, panivat varmaan merkille ikäeron ja tilanteen outouden.

– Mä olen Arno. Hauska tutustua.

--------

OTE 2 ARNO

Baarissa kävi levoton kuhina, väkeä tuli ja meni. Mojitot oli juotu, naisen lasin reunaan oli jäänyt punaisia huulipunanjälkiä. Hain lisää juotavaa, alkukireys alkoi haihtua. Siirryin itse asiaan:

– Sulla on siis parisuhde? Tarkoitan että ollaan samassa veneessä.

– Mä olen eronnut mutta mulla on viikonloppuystävä. Sängyssä vaan ei oikein pelaa,nainen vastasi lyhyesti.

– Sama täällä, vaimon synnytysmasennus on latistanut meidän seksielämän. Muuten meillä menee hyvin. Mä etsin todella vain pientä seikkailua, tarkensin ettei vain syntyisi turhia kuvitelmia.

Nainen nyökkäsi ymmärtäväisesti, vähän tätimäisesti, oli ilmeisesti kuullut näitä juttuja ennenkin. Hän hipaisi sormilla hiuksiaan, hyvä, hänellä ei ollut irtokynsiä, jotka voisivat raapia ihooni naarmuja. Läheltä katsottuna hänellä oli paljon silmänympärysryppyjä.

Takintaskussani pirisi.
Tietysti se oli Milla, hölmö kun olin unohtanut sulkea kännykän tai laittaa sen äänettömälle. Suljin puhelimen vastaamatta. Nainen katseli vaivautuneena ympärilleen, avaran kaula-aukon alta pilkotti leopardikuvioisten rintaliivien mustaa pitsiä, alusvaatteet olivat varmasti seksikkäät. Nainen pani katseeni merkille ja hymyili. Hänen pitäisi hymyillä useammin, hymy valaisi hänen kasvonsa, hän näytti yllättävän nuorelta.
Olin järjestänyt vapaaillan käyttäen alibina firman työillallista ja varmistanut, että baarin lähellä oli edullinen hostelli, jossa oli vapaita huoneita. Nainen oli ihan hyvännäköinen ja vaikutti psyykkisesti normaalilta, mikään hänessä ei antanut aihetta olettaa sänkypuuhien epäonnistuvan, otin askeleen eteenpäin:

– Sä olet viehättävä nainen, sanoin. – Mitä sä pidät minusta?

– Sä olet erittäin hurmaava.

Hän hymyili uudelleen, vähän flirttailevasti. Seuraava siirto oli vaikeampi, ehdotus ei saanut olla liian töksähtävä, piti löytää oikea sanavalinta, sanoa jotain kohteliasta ja samalla kiihottavaa, mutta Milla odotti kotona ja aikaa oli rajoitetusti, joten sain kakisteltua kurkustani:

– Mitä mieltä olet, lähdetäänkö hotelliin?

Nainen räpytteli silmiään ja oli vähällä kaataa lasinsa:

– Ai nyt heti?

– Niin, voitais ainakin kokeilla. Pääseehän sieltä pois jos siltä tuntuu.

– No...kai me voidaan lähteä, hän sammalsi ja vaikutti yhtä innostuneelta kuin olisi menossa hammaslääkäriin. Aloin epäillä, tuleeko tästä mitään.

Nainen lähti vessaan ja suoristi matkalla hamettaan. Hän käveli hieman tönkösti korkeilla koroillaan, ehkä kengät olivat epämukavat. Hänellä oli hyvä vartalo, sirot sääret pilkottivat minihameen alta.  Nainen viipyi vessassa ikuisuuden, mitä hän oikein puuhasteli, oliko hän livistänyt? Kello oli jo puoli kahdeksan. Tarkistin että pankkikortti on mukana ja kännykkä kiinni, käteni vapisivat.

--------

OTE 3 ELINA

Soitin Mariannelle ja ehdotin ravintolailtaa kaupungilla.

Marianne epäröi. Hän ei koskaan ole ulosmenotuulella. On halvempaa ja vaivattomampaa tissutella kotona tai ystävien luona. Marianne vastaa aina ehdotuksiin samalla litanialla: Nuk ja Nuga pitäisi jättää yksin, koirat voivat haukkua yöllä ja häiritä naapureita ja miksi hän muutenkaan lähtisi keskustan tungokseen väsyttämään itseään kun ei kerran etsi mitään.

– Sinä se sitten jaksat. Isän tilanne ei juhlimalla parane, Marianne tokaisi vakiolitaniansa päätteeksi.

– On tässä muutakin. Mä olen sekaantunut naimisissa olevaan mieheen.

Puhelimesta ei kuulunut mitään. Aistin sanattoman arvostelun. Marianne muisti hyvin Luka-romanssin laukaiseman ahdistustilan ja suhdehuolet, joita olin purkanut hänelle yksityiskohtaisesti viikkotolkulla. Arvasin Mariannen ajatukset: taas se on alkanut sekoilla miesten kanssa, eikö se ikinä kasva aikuiseksi ja älyä varoa? Hetken kuluttua Marianne ähisi linjan toisessa päässä tuskastuneena aivan kuin olisi saanut kutsun vatsantähystykseen:

– Vai oikein aviomies, se on ainakin varma tapa hankkia ikävyyksiä. Älä vaan ala kuvitella mitään kuten viimeksi. Pelkkä seksi loppuu lyhyeen kuin kananlento, kun uutuudenviehätys on ohi kaveri luikkii takuulla vaimon luo tai etsii uusia seikkailuja. Onko se tyyppi vielä nuorikin?

– On se, 38- vuotias.

– Mitähän sinäkin oikein etsit? Sä voisit olla sen äiti, Marianne kivahti kuivasti. – Sä pakenet itseäsi, sulla on kova tarve tuntea itsesi nuoreksi.

- Mulla on tarve tuntea itseni eläväksi.

- Elävä voi olla monella tavalla, maailmassa on muitakin elämyksiä kuin seksi. Ilot ja nautinnot muuttuu iän myötä. Mä tunnen itseni eläväksi kun mä ulkoilutan koiriani ja haukkaan raitista ilmaa. Eikä mun tarvitse stressata jonkun varatun häiskän takia, onko se muka niin ihanaa että se on sen väärti? Mutta kai meidän täytyy mennä ulos, kun asiat kerran ovat noin huonosti.

Illalla kävimme sushilla Eerikinkadulla.

Marianne oli poikkeuksellisesti kihartanut hiuksensa, laittanut pukevan kotelomekon ja vaihtanut järkevät lenkkitossunsa korkokenkiin. Hän maisteli varovasti wasabikastikettaan ja esitelmöi minulle kuin nurkkaan ajetulle villieläimelle turhista peloista, realiteettivajeesta ja meditaatioharjoituksista, joitten avulla myös herkät tunneihmiset voivat oppia hallitsemaan ajatuksiaan ja katsomaan elämää uudesta näkökulmasta. Kenenkään ei ole pakko jäädä negatiivisten ajatusmalliensa vangiksi loppuiäksi jos ei halua. Jokainen voi kypsyä itsenäiseksi aikuiseksi, päästä eroon suhderiippuvuuksista ja oppia erottamaan olennainen joutavuuksista.

Marianne maalaili taulua kauniisti vanhenevasta, seestyneestä seniorista, joka poimii rusinat päiviensä kuivuvasta pullasta, polskii iloisesti uimahallin vesijuoksuradalla ja tietää, milloin on aika jättää lapselliset haihatukset ja hölmöilyt. Minua alkoi ärsyttää. Mikä hemmetin olennaisuuksien lajittelupiste Marianne kuvitteli olevansa? Mistä hän tietää mikä on itse kullekin tärkeää? Ihmiset ovat erilaisia. Elämää esiintyy muissakin muodoissa kuin siinä, minkä itse tuntee. Eikö olennaista ole toivo, se että on elämässä kiinni?

-------

OTE 4 ARNO

Hanko vilkkaimpaan loma-aikaan, en todellakaan innostunut ajatuksesta. Näen unissanikin ne ruuhkaiset rantakadut, pienessä lomapöhnässä aalloilla keikkuvat lainelautailijat, aurinkotuolit, bikinien alta pilkistävät rusketusraidat ja purjehdusseuran valkoisiin shortseihin ja tummansinisiin neulepuseroihin sonnustautuneet pönäkät veneilijät.

Milla suunnittelee jo kesälomaa, hän on kaavaillut äitinsä kanssa, että me menemme viikoksi Erinin ja Lassen huvilalle Hankoon. Milla olisi voinut ensin kysyä minun mielipidettäni ja puhua vasta sen jälkeen Erinin kanssa. Me olemme kärvistelleet Millan vanhempien huvilalla joka helvetin kesä viimeiset kahdeksan vuotta, löhöilleet rannalla, istuneet tuntikausia lounaalla keskellä kirkasta päivää grillaamassa kalaa ja kuunnelleet selostuksia sen ja sen tädin tai serkun beetasalpaajista ja palloista, joita Lasse puttasi viime turnauksella golfkentän reikiin. Joka kesä olen kieltäytynyt Lassen säännöllisesti tarjoamasta lounaskonjakista, saunonut kyllästymiseen asti ja suunnitellut iltapäivän ruokaostoksia ja rantaretkiä. Milla ja Erin ovat samanlaisia pakkomielteisiä organisaattoreita, he jaksavat listata kaikki uimarannalla tarvittavat tavarat, välipalat, uimapuvut, lapiot, sangot, aurinkovarjot, vaipat ja puhdistuspyyhkeet, mitään ei saa unohtua, vaikka rannan lähellä on monta kauppaa.

Viikko menee nopeasti, vakuutti Milla ja vetosi käytännön seikkoihin, syksyllä Alisa menee esikouluun ja Axel tarhaan, Milla aikoo palata töihin, sitä ennen tekisi hyvää levätä ja loma tulisi edulliseksi. Erin ja Lasse voivat tarvittaessa puuhailla lasten kanssa, istutella kukkia puutarhaan ja viedä heitä leikkipuistoihin ja veneilemään, me saamme olla rauhassa kahden.

Halusinko olla Millan kanssa rauhassa kahden?

Me pyöräilisimme, istuskelisimme kahviloissa ja kiertelisimme puolikuuron vanhan hippitaiteilijan keramiikka-ateljeessa, ostaisimme pelkästä säälinsekaisesta solidaarisuudesta jälleen uuden keramiikkakoiran, jonka Milla kiikuttaisi heti Helsinkiin päästyään pieneksi käyneiden lastenvaatteiden kanssa Emmaukseen, niin hän teki joka vuosi. Illalla kuljeskelisimme rantabulevardilla, ottaisimme paukut paikallisten ruokafriikkien ja lomanviettäjien suosimassa makasiiniravintolassa, tilaisimme ehkä saaristolaispöydän ja viiniä, yrittäisimme unohtaa arjen ja loihtia iltaan vastarakastuneitten romantiikkaa.

Lämmin ilta, hyvää viiniä, hieno merimaisema, auringonlasku kuin Google imagen upeimmassa maisemakuvassa, mutta Milla ja minä emme olleet vastarakastuneita, me olimme aviopari, romantiikka oli liuennut arkeen aikaa sitten. Keskustelu lipsahtaisi vierashuoneen lattiaremonttiin, Alisan maitohampaisiin, Axelin tulevaan hoitopaikkaan ja huomiseen ohjelmaan. Ravintolan jälkeen kävelisimme takaisin huvilalle, pujahtaisimme lakanoihin ja yrittäisimme tavoittaa kadonneen taian, minä ajattelisin Dave Gahania, sitä synkkää mustavalkoista videota ja Preciousin teräviä kitarasoundeja, jotka takoivat kattopeltiin kuin sade. Precious and fragile things need special handling, en näkisi Elinaa kuukauteen.